Rakas päiväkirja                                                   16.5.2010

Paljon asioita on tapahtunut  vuoden sisällä. Olen tullut toisen kerran elämässäni ulos kaapista, parhaimmasta ystävästäni on tullut vaimoni. Ne on isoja asioita, isoja elämänmuutoksia.  Osa ystävistäni ja tuttavistani ei ole hyväksynyt näitä ratkaisujani, sen seurauksena olen menettänyt ystäviä ja vieraantunut joistakin ihmisistä joiden kanssa ennen olen ollut läheinen. Mielessäni on ollut paljon kysymyksiä ja yksi niistä on vaivannut pitkään, niimpä ajattelin sitä tässä purkaa.

  Eikö ystävän puolesta voi olla onnellinen, vaikka ei hyväksyisikään hänen ratkaisujaan? Rekisteröin puolisoni kanssa parisuhteen 18.11.2009, se oli elämäni tähän astisista päivistä onnellisin. Se oli yhteisen loppuelämämme ensimmäinen päivä. Sain omakseni maailman ihanimman naisen. Laajasta sukulaispiiristä sekä ystävä- ja tuttavapiiristä huolimatta, meitä on onnitellut näin nopeasti laskettuna viisi ihmistä. Se sattuu.. Ymmärrän kyllä, että suhteemme on monelle ollut iso yllätys ja suuri järkytys. Eikä sitä ole ollut helppo hyväksyä. Itseäni vain kummastuttaa se,että kuinka vaikeaa voi olla toivottaa onnea vaikka ei voisikaan hyväksyä meidän päätöstä. Mitä vaikeaa on sanoa vaikkapa "en ole teidän ratkaisusta samaa mieltä, mutta kuitenkin haluan toivottaa teille kaikkea hyvää yhteiselle tulevaisuudelle".  Miksi sitten niin kovasti kaipaan onnentoivotuksia ihmiltä jotka eivät hyväksy suhdettamme?

Mielestäni ystävyys ei tarkoita sitä, että joka asiasta pitäisi olla samaa mieltä, päinvastoin ystävyyssuhteessa saa ja pitääkin olla tilaa omille mielipiteille. Ystävien kanssa kuuluisi kuitenkin pystyä jakamaan niin elämän surulliset kuin iloisetkin asiat.  Ja tällä hetkellä olen todella surullinen siitä, että elämäni iloisimman asian olen voinut jakaa vain yhden ystäväni kanssa. Ehkä sitä kuitenkin pitäisi olla iloinen siitä, että on se yksi ystävä jonka kanssa olen saanut tämän asian jakaa.

Toinen asia joka on viime aikoina ollut mielessä ja aiheuttanut mielipahaa on häät, joita emme voineet pitää. Suunnittelimme, että olisimme pitäneet häät kesällä 2010. Jouduimme kuitenkin perumaan suunnitelmat.  Ensinnäkin kahden työttömän budjettiin juhlat olisivat olleet mahdotonta järjestää. Toiseksi itsessään häiden järjestäminen ja suunnittelu meille kahdestaan oli liian iso asia. Kolmanneksi, vaikka olisimme saaneet rahat kasaan ja jopa järjestettyä juhlat, ei meidän lähipiiristä olisi löytynyt kovin montaa ihmistä, jotka vilpittömästi onnellisina olisivat voineet saapua paikalle. Meille kuitenkin oli jo heti alussa selvää, että pyytäisimme paikalle vain sellaisia ihmisiä, jotka kykenevät aidosti olemaan onnellisia meidän puolesta. Hääpäivän on kuitenkin tarkoitus olla iloinen ja ikimuistettava päivä. Tietysti olisihan sekin ikimuistettavaa kun saisimme kerralla suvut sekä tuttavapiirin saman katon alle istumaan naamat happamina ;) Uskon kuitenkin, että tilanne olisi eri jos olisin ottanut puolisokseni miehen ja suostunut elämään kaapissa. Varmasti olisi niin perhe kuin muutkin läheiset olleet innokkaina auttamassa hääjärjestelyissä.

Kuitenkin kaiken tämän keskellä haluan suunntata katseeni tulevaan ja uskoa unelmaamme. Vaikka menetimme häät, voimme vielä joskus saada sukumme ja ystävämme kokoon juhlimaan, sitä että meistä kahdesta on tullut yksi.

                             -Porotyttö-