Rakas päiväkirja

Siirryn taas syksyllä pitkästä aikaa opiskeluelämään. Koulun alku on jotain jota odotan todella kovasti. Kuitenkin uusien ihmisten tapaaminen luo minulle paineita. Samanlaisia kuin silloin, kun tulin ensimmäisen kerran ulos kaapista. Mitä jos minusta ei pidetä? Mitä jos en sovikkaan ryhmään, kun olen "erilainen"? Joudunko kokemaan syrjintää? Homoseksuaaleille elämä on jatkuvaa kaapista ulos tulemista, ellei sitten halua piilotella elämää. Alan olla jo suunnattoman väsynyt siihen, että kun kohtaa uusia ihmisiä kaikki olettavat minun olevan hetero ja että puolisoni on mies. Aina sitä ei edes jaksa korjata.En jaksa enää kohdata ihmisten reaktioita. Kaapista ulos tuleminen on henkisesti todella raskasta, koska siihen liittyy niin paljon pelkoja.  Jokaisella ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi juuri sellaisenaan.

Äiti, rakastatko minua vaikka en olekkaan hetero? Kuinka moni hetero voi kuvitella, miltä tuntuu esittää tuo kysymys omalle äidille, jonka rakkaus pitäisi olla ehdotonta. Kun itse tulin kaapista ulos, suurin pelkoni oli, että perhe hylkää minut. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka homoudessani heille varmaan edelleen riittää sulattamista. Vaikka itse olen näin onnellisessa asemassa, niin on homoja jotka ovat tulleet perheensä hylkäämiksi? Miksi? Ehkä vanhemmat eivät ole kestäneet sitä, että heidän unelmansa lapsenlapsista ja heteropuolisosta ovat murskattu. Ja mitä nyt muutkin ajattelevat? Itsetäni tuntuu, että ennenkaikkea tällaisissa tapauksissa vanhemmat ovat huolissaan omasta maineestaan. Eihän sitä tarvitse välittää lapsesta, jonka sydän on murskattu. Eihän?

Miksi erilaisuutta on niin vaikea hyväksyä? Suomi on kristillinen maa, kuten kaikki tietää. Uskovaisena minua melkeimpä hävettää myöntää tämä, mutta uskon kristinuskon olevan yksi syy minkä takia suomalaiset ovat edelleen niin vahvasti homoseksuaalisuutta vastaan. Itse en näe Raamatun tuomitsevan vastuullista ja rakastavaa samansukupuolen välistä parisuhdetta. Kuitenkin vanhat opetukset ovat tiukassa, eikä ihmiset uskalla tai haluakkaan niitä kyseenalaistaa. Helpompi ilmeisesti niellä kaikki opetus purematta, kuin ottaa omat aivot käyttöön ja itse tutkia asioita. Kristinuskohan ei itsessään ole homovastainen uskonto, niinkuin olen kuullut useankin ihmisen näin väittävä. Asia on päinvastoin, kristinuskossa jokainen ihminen kelpaa Jumalalle juuri sellaisenaan kuin on. Samalla viivalla seisoo Jumalan edessä uskovainen homo kuin vaikkapa arkkipiispa. Kukaan ei mene toisensa ohi. Toivon, että ihmiset uskaltaisivat ottaa omat aivot narikasta ja käyttää niitä. Ehkä jonain päivänä me saamme elää paljon suvaitsevaisemmassa yhteiskunnassa.

-Porotyttö-