Haluaisin olla riippumaton muiden ihmisten mielipiteistä, ongelmana on vain etten ole. Enkä usko, että kukaan pystyy täysin ohittamaan läheistensä mielipiteitä ja oikeastaan usein ne ovatkin pelastusrenkaita tässä elämän aallokossa. Mutta mitä tapahtuu kun ne pelastusrenkaat osoittuvatkin piikeiksi, jotka puhkovat sen ainoan toivon pelastua myrskyn keskellä?

Minun pelastusvene on Jumala. Olen tullut siihen tulokseen, ettei ole ketään muuta, jonka mielipiteeseen voin täysin ripustautua ja puristaa sitä pelon keskellä. Toki usein olen huomannut joidenkin yrittävän upottaa pelastuvenettäni, mikä tuntuu täysin käsittämättömältä. Kait he luulevat että olen varastanut sen, koska homohan ei voi olla uskossa. Enää en anna enää niiden piikkien vahingoittaa elämääni tai suhdetta Jumalaani. Ne ovat liian arvokkaita yksinkertaisesti.

Tiedän hyvin vähän Jumalasta. Kuitenkin sen verran tiedän, että Jumala suojelee minua kaikelta mitä ikinä keksinkään pelätä. Tiedän myös Jumalan hyväksyvän minut tällaisena kompuroijana ja epäilijänä. Hän vieläpä rakastavan minua ja puolisoani riippumatta meidän seksuaalisesta suuntautumisesta. Joskus en ymmärrä miten olenkaan voinut epäillä sitä rakkautta, joka jo ennalta suunnitteli minut tällaiseksi. On siis aika nousta ylös pohjamudista ja jatkaa elämää ylpeänä siitä mitä on. PRIDE!!

- LapinNeito-

Olemme olleet puolisoni kanssa noin vuoden yhdessä nyt. Heti ensi alkumetreiltä asti jokaisella tutulla ja tuntemattomalla on ollut mielipide meistä, ja he ovat kyllä antaneet mielipiteen kuulua. Aluksi lohduttauduimme puukkojen lentäessä selkään, että annetaan ihmisille aikaa tottua.. "Kyllä se siitä."... No todettava on vain että ei se siitä miksikään muutu. Viime päivinä olen alkanut pohtia, onko väärin vaatia läheisiltämme meidän hyväksymistä tällaisina, ilman toivomuksia muutoksista (heteroiksi). Olen potenut jopa huonoa omatuntoa salaisesta haaveesta, että ihmiset vielä joskus rakastaisivat meitä juuri tällaisina, ja tajuaisivat ettemme ole muuttuneet miksikään niistä entisistä kaappihomoista. Kuitenkin monien mielestä on kohtuutonta vaatia hyväksymistä. Nyt minun ymmärrys on loppunut.. En enää jaksa ymmärtää.

Olen antanut ihmisten raastaa minut loppumattomilla kommenteillaan iljettävyydestä ja valinnoista homouden suhteen siihen pisteeseen asti, että olen aivan loppu. Tekisi mieli huutaa kaikille: "NYT RIITTÄÄ!! MINÄKIN OLEN VAIN IHMINEN!!" Mutta tuskin heidän korvat kuulisi tai mieli ymmärtäisi. Minun mielestä on ääretön ristiriita siinä, että HLBT- kansaa saa kohdella kuin jätettä vain siksi että rakkautemme kohde on "epäsovinnainen". Olisi mahtavaa jos päivän kaikki maailman rasistit saisivat kokea miltä tuntuu olla heidän rasisminsa kohde.

En ymmärrä, miten kukaan ihminen voisi kestää täysijärkisenä sen, että joutuu kantamaan tämän yhteiskunnan sivallukset sydämmessään. Minä ainakin myönnän, että minuun sattuu sukulaisteni, ystävien, tuttujen torjuva käyttäytyminen ja vaivaantuminen kun saavumme puolisoni kanssa paikalle. Mihin pisteeseen asti pitää jaksaa ymmärtää? Ja voiko toimivaa ystävyyssuhdetta muodostua jos toinen osapuoli ei hyväksy ihmistä sellaisenaan?

- LapinNeito-

                                                          Rakas päiväkirja

 

Siirryn taas syksyllä pitkästä aikaa opiskeluelämään. Koulun alku on jotain jota odotan todella kovasti. Kuitenkin uusien ihmisten tapaaminen luo minulle paineita. Samanlaisia kuin silloin, kun tulin ensimmäisen kerran ulos kaapista. Mitä jos minusta ei pidetä? Mitä jos en sovikkaan ryhmään, kun olen "erilainen"? Joudunko kokemaan syrjintää? Homoseksuaaleille elämä on jatkuvaa kaapista ulos tulemista, ellei sitten halua piilotella elämää. Alan olla jo suunnattoman väsynyt siihen, että kun kohtaa uusia ihmisiä kaikki olettavat minun olevan hetero ja että puolisoni on mies. Aina sitä ei edes jaksa korjata.En jaksa enää kohdata ihmisten reaktioita. Kaapista ulos tuleminen on henkisesti todella raskasta, koska siihen liittyy niin paljon pelkoja.  Jokaisella ihmisellä on tarve tulla hyväksytyksi juuri sellaisenaan.

Äiti, rakastatko minua vaikka en olekkaan hetero? Kuinka moni hetero voi kuvitella, miltä tuntuu esittää tuo kysymys omalle äidille, jonka rakkaus pitäisi olla ehdotonta. Kun itse tulin kaapista ulos, suurin pelkoni oli, että perhe hylkää minut. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka homoudessani heille varmaan edelleen riittää sulattamista. Vaikka itse olen näin onnellisessa asemassa, niin on homoja jotka ovat tulleet perheensä hylkäämiksi? Miksi? Ehkä vanhemmat eivät ole kestäneet sitä, että heidän unelmansa lapsenlapsista ja heteropuolisosta ovat murskattu. Ja mitä nyt muutkin ajattelevat? Itsetäni tuntuu, että ennenkaikkea tällaisissa tapauksissa vanhemmat ovat huolissaan omasta maineestaan. Eihän sitä tarvitse välittää lapsesta, jonka sydän on murskattu. Eihän?

Miksi erilaisuutta on niin vaikea hyväksyä? Suomi on kristillinen maa, kuten kaikki tietää. Uskovaisena minua melkeimpä hävettää myöntää tämä, mutta uskon kristinuskon olevan yksi syy minkä takia suomalaiset ovat edelleen niin vahvasti homoseksuaalisuutta vastaan. Itse en näe Raamatun tuomitsevan vastuullista ja rakastavaa samansukupuolen välistä parisuhdetta. Kuitenkin vanhat opetukset ovat tiukassa, eikä ihmiset uskalla tai haluakkaan niitä kyseenalaistaa. Helpompi ilmeisesti niellä kaikki opetus purematta, kuin ottaa omat aivot käyttöön ja itse tutkia asioita. Kristinuskohan ei itsessään ole homovastainen uskonto, niinkuin olen kuullut useankin ihmisen näin väittävä. Asia on päinvastoin, kristinuskossa jokainen ihminen kelpaa Jumalalle juuri sellaisenaan kuin on. Samalla viivalla seisoo Jumalan edessä uskovainen homo kuin vaikkapa arkkipiispa. Kukaan ei mene toisensa ohi. Toivon, että ihmiset uskaltaisivat ottaa omat aivot narikasta ja käyttää niitä. Ehkä jonain päivänä me saamme elää paljon suvaitsevaisemmassa yhteiskunnassa.

 

-Porotyttö-

 

Olen miettinyt viime aikoina..tai oikeastaan viimeisen vuoden ajan, miksi seurakunta, Jumala, palveleminen, tasa-arvo ja parisuhde ovat heteroiden etuoikeus. Kun tulin kaapista ulos, monet sanoivat minulle, että on ok mitä olet, mutta sinun pitää olla yksin. "Ei ole syntiä olla homo, mutta on syntiä harrastaa homoseksiä." Edelleen valta-osan kristittyjen mielestä homoseksuaalit ovat tuomittuja olemaan yksin, sillä hehän ovat niitä "avioliittoon kelpaamattomia", joista Raamattukin puhuu.  Ja PASKAT sanon minä tuollaselle tekopyhälle käytökselle.

Jo Raamatun alkulehdiltä käy kirkkaasti selväksi, ettei ihmistä ole luotu olemaan yksin. Myönnän, että alunperin Jumala loi miehen ja naisen olemaan yhtä, mutta kuten selvää on, paljon on muuttunu tuosta hetkestä.. Minä tosin en allekirjoita homouden olevan syntiä vaan ehkäpä se on syntiinlankeemuksen seuraus. Moni muukin asia muuttui sinä hetkenä kun ihmiset karkoitettiin paratiisista, eikä niitä kaikkia nimetä synniksi.

Viime aikoina on keskusteltu kiivaasti Ruotsin kirkon uutta ja mullistavaa suuntaa todeta ettei homoseksuaalisuus ja homona eläminen ole syntiä, vaan se on neutraalia yhtälailla kuin heteroseksuaalisuus. Ne ovat ihmisen ominaisuuksia. Kari Latvus sanoi blogissaan hyvin : "  Heteroseksismi (seksuaalisten vähemmistöryhmien syrjiminen valtaenemmistön seksuaalisen suuntautumisen perusteella) sen sijaan on synti, josta on tehtävä parannus ."

Itse olen kurkkua myöten täynnä heteroseksuaalien uskovaisten syrjintään, jota olemme puolisoni kanssa kohdanneet. He ottavat itselleen oikeuden loukata ja leimata homot Ö-luokan uskovaisiksi. On väärin pyytää tasa-arvoa, koska teen heidän mielestään väärin. On väärin pitää ääntä kokemastani syrjinnästä, koska olen" valinnut"  elää homona. Minä siis ansaitsen sen, koska en ole valinnut olla hetero. No eipä ole ollut mitään mistä valita. En yhtään ihmettele, vaikka seurakuntiin tulisi jako: oikealle pyhät uskovaiset vasemmalle syntiset (= homot ja kaikki, jotka eivät mene muottiin) uskovaiset. Näinkö Jumala ajattelee oikeasti minusta/sinusta??

Raamatussa Apostolien teoissa kerrotaan miten Pietari istui katolla nälkäisenä odottaen ruokaa. Samaan aikaan Jumala antoi hänelle näyn. Hänen eteensä laskettiin kangas, joka sisälsi kaikkia eläimiä, joita juutalaiset pitivät saastaisina. Jumala sanoi hänelle, että ota Pietari ja syö tästä. Pietari kieltäytyi, kunnes Jumala sanoi hänelle, että minkä Hän on puhdistanut, älä sano sitä epäpuhtaaksi. Tämän näyn kautta, pakanoille (=ei juutalaisille) avautuivat ovet seurakuntaan eikä heitä enää pidetty epäpuhtaina vaan heidät hyväksyttiin täysin. Ennen tätä juutalaiset kieltäytyivät edes syömästä samassa pöydässä pakanan kanssa. Mitkä ovatkaan nykyajan uskovaisille niitä epäpuhtaita asioita...? Voin vain toistaa saman mitä itse Jumala sanoi 2000 vuotta sitten: " Minkä Jumala on puhdistanut, älä sano sitä epäpuhtaaksi."

- Lapinneito-

 

(wordpress.com)

 

Minulla ja vaimollani on tapana iltaisin mennä aikasemmin sänkyyn harrastamaan pillow talkia. Edellis illan aiheena oli pelot. Puolisoni oli nähnyt unta olevansa keskitysleirillä, ja aloimme puhumaan, että mistä se uni johtuisi. Yleensähän unet nousee alitajunnasta. Puolisko alkoi sitten kertoa, miten hän pelkää, että joskus tulee vielä aika jolloin homoja aletaan vainoamaan.  Eikä se olisi uutta. Ei tarvitse mennä kauas maamme rajojen ulkopuolelle, missä homoudesta saa vankeutta tai kuolemantuomion. Vain siksi että rakastaa. Ei oo reilua.

Usein ihmiset unohtavat, että Hitlerin aikana keskitysleireillä oli edustettuina myös homot- eikä suinkaan johtotehtävissä. Miehet saivat pinkin kolmion merkikseen ja naiset passitettiin huorien kanssa mustakolmio merkkinä epäsosiaalisuudesta. Hitlerin keskityslerijärjestämä sai alkunsa 1933. Ensimmäisenä ei sinne sörkätty juutalaisia vaan mm. poliittiset toisinajattelijat, homoseksuaalit, mielisairaat... Jos olisimme eläneet tuolloin Natsi-saksassa niin mehän olisimme etujonossa olleet siellä.

Uskallan väittää, ettei nämät meidän pelot nouse tyhjästä. Ehkä ei ole realistista ajatella, että nyky Suomessa homot heitettäisi keskitysleirille raahaamaan murikoita ylös alas tai kaasukammiioon "pesulle", mutta ei ole reilua että tällaista täytyy edes ajatella. En ole ikinä kuullut heteron pelkäävän hänelle tapahtuvan jotain, koska hän on hetero. En myöskään ole kuullut heteroparin ikinä voivottelevan, etteivät he uskalla pimeällä kulkea käsikädessä julkisesti, koska he eivät jaksa ihmisten huutoja. Ei oo reiluu, että meidän täytyy ajatella näin.

On myönnettävä, että itsellänikin kävi mielessä parisuhdetta rekisteröidessä, että onkohan fiksua kuuluttaa valtion virastoissa olevan homo. Mitä jos joskus Suomesta nousisikin uusi Hitleri tai puolue pääsisi valtaan, jossa ajatellaan homoseksuaalien kuuluvan mielisairaalaan tai vankilaan? Onko tällaista puoluetta olemassa, jossa joku voisi väittää tällaista. On. Kristillisdemokraattien eräs edustaja ja lääkäri, on sanonut, että hänen mielestä homous on sairaus. Niin..nyky-Suomessa.

- Lapinneito-

(andrejkoymasky.com)